Historia

Cumulus Resort ennen - ja varsinkin nyt

Hyvinvoinnin ja harmonian tyyssija

Siuntion Kylpylän ja Siuntion Hyvinvointikeskuksen juuret lepäävät Miina Sillanpään jo vuonna 1921 perustamassa Lepopirtissä. Se on vuonna 1917 rakennettu huvila Siuntiossa, jonka Taloustyöntekijäin yhdistys osti vuonna 1921 kotiapulaisten loma- ja virkistyspaikaksi. Monenlaista vaivaa ja väsymystä, kipua ja kolotusta on Siuntiossa vuosien saatossa hoidettu, ja hyvällä menestyksellä. Tänä päivänä Siuntion Kylpylän ja Hyvinvointikeskuksen toiminta jatkuu Cumulus Resortin väreissä ja uudistetuissa tiloissa – entistä vireämpänä ja monipuolisempana.

1900-luvun alkupuolella kotiapulaisilla ja muilla vähävaraisilla työläisnaisilla työtä ja velvollisuuksia oli paljon, mutta paikkaa saatika varaa lepoon ja virkistäytymiseen oli vain harvoilla. Tähän epäkohtaan halusi Miina Sillanpää puuttua, ja ryhtyi toteuttamaan ajatusta loma- ja kuntoutumispaikasta. Ajatuksesta syntyi ensin Lepopirtti, joka seitsemän vuotta myöhemmin sai lisää toimitiloja tärkeään tehtäväänsä päärakennuksen viereen nousseesta Suvipirtistä.

Alun perin Lepopirtin rahoitus toteutettiin velkarahalla, pääosin juuri Miina Sillanpään henkilökohtaisen luottokelpoisuuden varassa. Olihan Sillanpää (s. 1866) koko elämänsä tehnyt aktiivista yhteiskunnallista työtä ja tullut tunnetuksi erityisesti heikossa asemassa olevien ryhmien kuten palvelijattarien, naisten, vanhusten ja yksinhuoltajaäitien aseman parantamistavoitteista.

Lepoa – ja kokonaisvaltaisen kuntoutuksen ituja

Mutta palataanpa takaisin Siuntioon – ja Lepopirttiin, jonka hoivaan ja huomaan hakeutuivat työväestön ohella myös monet taiteilijat. Erityisesti kirjailijoita leppoisa paikka viehätti, ja Lepopirtissä vierailivatkin usein ainakin Olavi Paavolainen, Viljo Kajava, Katri Vala, Helvi Hämäläinen ja Arvo Turtiainen. Myös elokuvaohjaaja Nyrki Tapiovaara oli usein nähty vieras, joka sijoitti jopa yhden elokuvistaan Siuntion vehreisiin maisemiin.

Lepopirtissä oleilun päätarkoitus ei alun perin ollut pelkkä lepolomailu, vaan terveyden monipuolinen vaaliminen ja kaikinpuolinen kuntoutuminen olivat kirkkaina johtotähtinä keskuksen toiminnassa. Päiväohjelmaan kuuluivat mm. monenlaiset terveyskylvyt ja hyviksi havaitut luontaishoidot. Kesäisin pihapiiriin levitetyillä lavitsoilla nautittiin aurinkokylvyistä, joiden vastapainoksi virkistäydyttiin kääre- ja vesihoidoissa. Ravinnon merkitys terveyden edistäjänä tiedostettiin jo tuolloin, minkä vuoksi Lepopirtissä panostettiin monipuoliseen ja terveelliseen ruokaan. Luonnolla kun on tunnetusti mieltä puhdistava ja rauhoittava vaikutus, ruokahalua heräteltiin oleskelemalla raikkaassa ulkoilmassa, ja henkistä hyvää oloa haettiin maaseudun rauhasta mm. kävely-, marjastus- ja uintiretkillä sekä talvisaikaan sivakoimalla Siuntion lumisilla saloilla.

Lepopirtti alkoi 1950-luvulla saada naisvoittoisen asiakaskunnan lisäksi muitakin vierailijoita, kun Helsingin kaupunki vuokrasi Lepopirtistä huoneita lähettääkseen eri tavoin toipilaita tai uurastuksestaan uupuneita työntekijöitään keräämään voimia. Tällainen maksettu virkistystoiminta piti Lepopirtin kiireisenä, kunnes vähitellen ajat muuttuivat, ja yhteiskuntarakenteen muutosten myötä tietyt ammattiryhmät, kuten palvelusväki, kävivät harvinaisemmiksi vieraiksi. Rakennuskin alkoi olla saneerauksen tarpeessa, ja uusia tuulia kaivattiin myös palvelujen ja toimintojen tueksi. Lepopirtin oli aika kuihtua – tai uudistua entistäkin upeammaksi.

Matka kohti Siuntion kylpylää alkaa

Kylpylöissä on viihdytty ja niitä on rakastettu maailmalla kautta aikojen, jo antiikista asti. Suomessakin on tiettävästi jo 1680-luvulta alkaen kylpemistä ja vesihoitoja harjoitettu Kupittaan lähteen tienoilla. Varsinaisia kylpylälaitoksia alkoi syntyä kuitenkin vasta 1800-luvulla, joilloin vesi-ilottelun oheen alettiin tuottaa myös muuta toimintaa kuten illanviettoja, tanssiaisia, huviretkiä ja leikkimielisiä kilpailuja. 1900-luvun puoleen väliin sijoittuvan hiljaisemman kauden jälkeen 1970-luvulla puhuttiin jo taas varsinaisesta kylpyläaallosta, jolloin Suomessakin toimi jo 16 kylpylää ja kolme uutta oli rakenteilla. Kylpylät olivat tulleet jäädäkseen.

1970-luvun alussa myös Lepopirtin toimintaa haluttiin laajentaa, mutta tarvittavia tiloja tai tiluksia ei helposti ollut saatavilla. Kunnes tilaisuus yllättäen tuli läheisen Kalanskin tilan muodossa, jonka uusi omistaja ratkaistaisiin huutokaupalla. Kilpailevista tarjouksista myyjätaho hyväksyi Miina Sillanpään Säätiön tarjouksen, Lepopirtin olemassa olon edesauttaessa myönteistä päätöstä. Vaikka Säätiön nimissä kauppoja hierovalla Ulla Tiilikaisella ei ollutkaan rahaa kauppahinnan maksamiseen juuri tuolla hetkellä, viisas pankinjohtaja oli myötämielinen kaupoille: ”…ainahan te naiset olette hyviä kauppoja tehneet, joten käy aamulla hakemassa pankkivekseli”. Näin saatiin toimintaedellytykset tulevalle kylpylälle ja entistä monipuolisemmalle hyvinvointityölle.

Toiminta-ajatus ja tavoitteet konkretisoituivat

Alun perin kylpylän toiminta-ajatuksena oli, että sen palveluja olisi tarjottu ensi sijaisesti työikäisille, työssä käyville tai esimerkiksi ammattiliittojen jäsenille. Heille haluttiin tarjota mahdollisuus lomailuun, jossa yhdistyisi kuntoutus ja ohjaus omatoimiseen itsensä hoitamiseen. Ajatus konkretisoitui Rafael Paasion harjannostajaispuheessa kesällä 1975: ”Jos tulevassa kylpylässämme onnistumme herättämään ihmisissä terveytensä säästämishalun, niin se kipinä saattaa saada laajempiakin heijatusvaikutuksia kylpylänkäyttäjien omissa koti- ja työympäristöissä.” Matkan varrella alkuperäistavoite kuitenkin hieman muuttui, kun voimaan tuli laki veteraanien kuntoutuksesta. Ajan myötä kävijäkunnan profiili laajeni entisestään, kun asiakkaiksi hakeutuivat veteraanien ja ammattiliittojen tai työnantajien osittain kustantamien kuntoutettavien lisäksi myös itse lomansa maksavat viikonloppuvieraat, jotka halusivat nauttia ammattilaisten vinkeistä hyvän olon lisäämiseksi.

Kylpylän avajaisia vietettiin maaliskuussa 1976. Talkoovoimat oli valjastettu käyttöön, ja jo hyvissä ajoin ennen merkittävää päivää kylpylän varustus aina tarkasti harkittua sisustusta myöten oli valmiina. Ammattimaisten hyvinvointipalvelujen lisäksi myös vieraiden viihtymiseen oli panostettu. Mm. liinavaatteet olivat Marimekon tai Vuokon ajatonta designia, ja kalusteissa suosittiin Artekin klassikoita. Myös taide-esineitä pyrittiin hankkimaan: ”Ripaus tuoksua ja turhuutta ei poista asiallisuutta eikä ammattitaitoa, mutta hoitaa kummasti mielenterveyttä”, oli hankkeen puuhanainen, Miina Sillanpää Säätiön Ulla Tiilikainen osuvasti todennut. Samanlaisia asioita osaa varmasti arvostaa myös nykypäivän vieras, joka suuntaa Siuntioon virkistymään ja voimaan hyvin.

Tervetuloa paikan päälle tutustumaan 2010-luvun Cumulus Resort Siuntio -kylpylähotelliin!

Lähteet: Siuntion kylpylä sekä Jouni Puumalaisen kirjoittama teos Siuntion Kuntoutumiskeskus – Kertomus 25-vuotisesta taipaleesta.